Miksi oma yksityisopettaja?

mennessä | marras 28, 2017 | Uncategorized | 0 Kommenttia

Miksi perhe tarvitsee yksityisopettajan? Miksi minä ryhdyin yksityisopettajaksi? Minä olen Natalia, OmaOpen perustaja ja yksityisopettaja.

Tervetuloa OmaOpen blogiin, joka kertoo tuoreen yrittäjän haasteista ja onnistumisista työssä yksityisopettajana! Kerron blogissa myös vinkkejä kouluikäisten vanhemmille, miten pienillä muutoksilla voi helpottaa lapsen koulunkäyntiä.

Onko yksityisopetus tulevaisuutta? Siihen en osaa vastata, mutta toivon, että tulevaisuudessa koulunkäynnin haasteisiin puututtaisiin tarpeeksi aikaisin. Tämä on yksi syy, miksi itse ryhdyin yksityisopettajaksi ja perustin oman yrityksen. 

Minä ryhdyin yksityisopettajaksi, koska haluan henkilökohtaisesti motivoida oppilasta oppimaan, minkä uskon olevan avainasemassa kouluviihtyvyyden suhteen. Perustin motivoivaa yksityisopetusta tarjoavan yrityksen, koska haluan tarjota oppilaille mahdollisuuden lisätukeen koulunkäynnin lisäksi. Peruskoulun resurssit eivät riitä tukemaan kaikkien lapsien tarpeita juuri heille sopivalla tavalla ja koululuokkien ollessa yhä heterogeenisempia, osa oppilaista joutuu selviytymään melko yksin koulunkäynnistä. Puhumattakaan, jos on oppimiseen liittyviä vaikeuksia. Jotta nämä lapset pärjäisivät koululuokassa yläasteellakin, eivätkä jäisi opetussuunnitelmasta jälkeen, perustin yksityisopetusta erityisesti alakoululaisille antavan yrityksen: OmaOpen! 

OmaOpe on nimensä mukaan oma opettaja, joka opettaa oppilaan kotona. Olen lyhyen yrittäjänä oloni aikana huomannut, että minun yksityisopetukseni on paljon muutakin, kuin opettamista. Se on ollut luottamussuhteen rakentamista,  henkilökohtaisesti lapseen tutustumista, kuuntelemista, välittämistä ja aitoa läsnäoloa.

Miksi asiaakkaani tarvitsee yksityisopettajaa?

Muutama esimerkki, miksi minun asiakkaani halusi lisätukea yksityisopettajalta

  • Lapsi tarvitsee enemmän harjoitusta matematiikassa, vaikka saa koululta jo tukiopetusta.
  • Lapsella on jokin diagnosoitu oppimishäiriö, joka asettaa haasteita koulunkäynnin suhteen. Viikoittainen ammattilaisen antama lisätuki motivoi lasta itsenäiseen koulunkäyntiin.
  • Lapsi on ollut ulkomailla koulussa pidemmän aikaa, jonka vuoksi hän on jäljessä suomalaisesta opetussuunitelmasta.
  • Perheessä on neljä alakouluikäistä lasta, eikä vanhempien aika riitä läksyjen tarkastamiseen tai kokeisiin lukemiseen kaikkien lasten kanssa. 
  • Lapsella on lukemisen kanssa vaikeuksia, vaikka muu koulunkäynti menee hyvin. Vanhemmat haluavat ennaltaehkäistä myöhemmät vaikeudet lukemisen ja kirjoittamisen haasteissa.
  • Lapsi harrastaa paljon urheilua ja kokeisiin lukeminen jää viimetippaan.
  • Perhe haluaa ennaltaehkäistä tulevia ongelmia ja tilaa yksityisopettajan ”pitämään narut käsissä”.
  • Perhe on saanut opettajalta tehtäväksi harjoitella erityisesti englannin kieltä, mutta vanhemmat eivät koe, että heillä olisi ammattitaitoa siihen.
  • Perhe muuttaa puoleksi vuodeksi ulkomaille ja haluaa, että lapsi saa viikoittain suomalaista opetusta.

 

… ei ole harvinaista sekään, että vanhempien yritys auttaa lasta koulunkäynnissä päätyy usein ovien paukkumiseen ja kirjojen lentämiseen lattialle.

 

Tästä on hyvä jatkaa,

tervetuloa lukemaan OmaOpen blogia!

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olen yksityisopettaja ja koulunkäynnin mentori!

Olen yksityisopettaja ja koulunkäynnin mentori!

Olen yksityisopettaja ja koulunkäynnin mentori. Mitä se tarkoittaa?  Se tarkoittaa sitä, että yksityisopettajana pidän oppiaineopetuksen lisäksi tärkeänä oppilaan koulunkäynnin mentoroimista.  Opetan oppilaitani ottamaan vastuuta omasta koulunkäynnistä, opetan heille...

Natalia Everhall
natalia@omaope.com
040 583 8113

y-tunnus 3334746-5